Taide ja minä
Tarinani on seuraava: olen piirtänyt ja maalannut siitä asti kun kynä ja pensseli ovat kädessä pysyneet. Kolmannella luokalla kyseltiin toiveammatteja. Silloin oli jo mielessä, että olisi kiva jos saisi piirtää lopun elämänsä. En vain tiennyt mikä se semmoinen ammatti voisi olla. Niinpä vastasin että haluaisin olla kirjastotäti... Myöhemmin kuulin taiteilijoista, mutta luulin, että semmoiseksi tullakseen pitäisi opiskella ulkomailla. Ujo tyttö pohti tällaisia ala-asteella ja sisu nousi kaulaan.
Jatkoin harrastamista. Lukiossa kuvaamataidon opettajanamme vieraili taiteilija Kaija-Riitta Iivonen. Silloin vihdoin tajusin (haukkukaa vaan hitaaksi), että taiteiljana voi todellakin elää. Lisäksi taiteilijat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Lukion jälkeen huomasin, etten enää edes pohtinut muita ammatteja. Toisella hakukerralla minut hyväksyttiin Satakunnan ammattikorkeakouluun Kankaapäähän opiskelemaan kuvataiteilijaksi.
Ensimmäiset pari vuotta olin ihan hukassa, mutta onneksi se ei haitannut. Oli lupa kokeilla materiaaleja ja vaihdella tyylejä. Toisella luokalla alkoivat erikoistumisopinnot. Kankaanpään taidekoulu arvostaa perinteitä ja niinpä me kävimme läpi öljyvärimaalauksen lisäksi myös temperan ja pastellit ja teimme erilaisia maalauspohjia (mm. liitupohjan ja puoliöljypohjan).
Opiskelujen lomassa löysin oman tapani kuvittaa maailmaa. Se on jotain surrealismin, naivismin ja poptaiteen välimaastosta. Työstä riippuen joku näistä taipumuksista ponnahtaa vahvemmin esiin. Teen mielelläni maisemia tai tiloja, joissa on outo tunnelma; ikään kuin joku tai jokin olisi läsnä vaikkei ketään näy. Pidän siitä, että töissä on muutakin kuin ensi näkemältä vaikuttaisi olevan. Tyylini on osittain vieläkin hakusessa, mutta kyllä se joskus löytyy... Galleriasta löytyvät työt Aamuruuhka, Hengaillaan ja Ahdistus muodostivat opinnäytetyöni. Idea siihen tuli kesätyöpaikasta, jossa kokosin kyseisiä vääntimiä. Maalauksissa ne edustavat ihmistä ja kaikkea inhimillistä.
Maalaamisen ohella kuvitan ja piirrän vähän sarjakuviakin. Kuvan ja sanan yhdistäminen kiinnostaa minua paljon. Sarjakuvatyylisiä hahmoja olen piirrellyt iät ja ajat, ne kulkevat mukanani vaikka kuinka hätistelisin niitä kauemmas. Lisäksi kirjoitan lähinnä omaksi ilokseni. Yksi novellini on kuitenkin julkaistu Satakunnan taidetoimikunnan toimittamassa antologiassa Uusien kirjoittajien kirja 2004.
Valmistuin kesäkuussa 2005. Pian olen siis työskennellyt jo vuoden itsenäisesti. Ei tämä hullumpaa ole! Yritän vain tehdä paljon ja ajatella vähemmän. Muuten voisi tulla pupu pöksyyn. En vieläkään ole ihan varma siitä, mitä "oikea" taide on, mutta yritän tehdä parhaani. Käsitykseni siitä muuttuu jokaisen näkemäni näyttelyn jälkeen.
Töilläni toivon koskettavani edes yhtä ihmistä ja saavani hänet ajattelemaan. Haluaisin kuvata asioita vähän eri näkökulmasta kuin siitä totutusta. Töiden nimet tulevat yleensä ensin tai samaan aikaan idean kanssa. Nimillä on hauska vähän leikitelläkin. Minulle maalaaminen on tapa käsitellä asioita vähän samaan tapaan kuin päiväkirjassa. Maalauksiin päätyvät asiat, jotka askarruttavat tai joista tulen iloiseksi. Maalaan, koska värit ovat niin herkullisen näköisiä, ettei niistä malta pitää sormiaan erossa.
Toivon että tulevaisuudessa pystyisin tuomaan kuvataidetta lähemmäs tavallista arkea, esimerkiksi kouluihin, kauppoihin ja virastoihin. Taiteen pitäisi olla muutakin kuin möhkäle galleriassa, jossa kukaan ei käy. Nykytaide on niin monipuolista, että ihmisten pitäisi saada tilaisuus nähdä sitä. Tyylejä on yhtä monta kuin tekijöitä ja sen tajuaminen on ollut helpottavaa.
En vieläkään oikein käsitä, että lopulta valmistuin toiveammattiini. Ensimmäiset viisi vuotta ovat kuulemma vaikeimmat, mutta ainakin aion yrittää.
Sivuston kuvitus ja teokset © Minna Kähkönen